Torstai oli portaita täynnä

Torstai oli portaita täynnä

Hei Internet, olen palannut! Lonkalle kuuluu ihan hyvää, kiitos kysymästä. Olen päässyt takaisin intervalleihin kiinni, ja viimeisessä jalan käsittelyssä tuli käsky lähteä rohkeamminkin juoksemaan. Hurraa! Pidemmät lenkit tulevat todellakin tarpeeseen, sillä viimeinen juoksutekniikan kuvaus oli karua katseltavaa. Tuntui että askellukseni oli muutamassa kuukaudessa valahtanut takaisin lähtöpisteeseen.  Onneksi sain tähän jälleen hyviä tärppejä, ja juostuani 45 minuuttia rinkiä Artun valvovien silmien alla tuntuma alkoi taas löytyä. Tekniikka teki kunnon harppauksen eteenpäin myös Proximan juoksutekniikkaleirillä – tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Jalan palautumisen myötä olen päässyt vihdoin vetämään Proximan juoksukoulun treenejä ilman ’helpotuksia’, joten laitetaan sen kunniaksi jakoon todella tykki porrastreeni Pispalassa.

(Harjoitus jaettu Proxima Finlandin luvalla. )

Porrastreeni

1)Tasahyppyjä jokaiselle portaalle. Jokainen askel vie yhden portaan ylöspäin.

2)Tasahyppyjä joka toiselle portaalle. Jokainen askel vie kaksi porrasta ylöspäin. 

3) Kylki edellä loikka niin, että vasen kylki edellä astutaan oikealla eteen ristiin seuraavalle rappuselle. Oikealla jalalla loikka, yksi rappu jää välistä ja alastulo vasemmalla.

4) ’Cha-cha-cha’ eli astu lyhyt (vasen), lyhyt (oikea), pitkä (vasen), lyhyt (oikea), lyhyt (vasen), pitkä (oikea). Lyhyellä askeleella astutaan seuraavalle, pitkällä jätetään yksi askel välistä. Eli yhdellä lyhyt-lyhyt-pitkällä pääset ylöspäin neljä porrasta. 

5) Puolen vaihto eli astutaan lyhyt (vasen), lyhyt (oikea) ja seuraavalla askelmalla astutaan vasemmalla portaan toiseen laitaan -> lyhyt (oikea), lyhyt (vasen) ja seuraavalla oikealla palaat takaisin portaan oikeaan laitaan. Tällä siis päästään kaksi porrasta ylöspäin aina ennen toiseen laitaan siirtymistä. Lisää haastetta saat, kun jätän yhden rapun välistä.

Viimeinen meni paikoitellen yli allekirjoittaneen rytmitajun, mutta kannattaa aloittaa rauhallisesti ja kiihdyttää askelta, kun saat jutun juonesta kiinni. 

Kaikkia listattuja liikkeitä tehtiin kolme kierrosta, jonka jälkeen juoksimme vielä portaat ylös astuen ensin jokaiselle ja sitten joka toiselle portaalle. Tuli kollektiivisesti todettua, että jokaisen portaan tikkaaminen on parempi vaihtoehto jyrkkään nousuun, mutta loivalla joka toiselle astuminen voi säästää aikaa. Treenin päätyttyä hölkättiin vielä noin kymmenisen minuuttia, jolla tuotiin syke takaisin toimistotyöläiselle sopiviin lukemiin. Ja ylimääräisenä loppuverkkana poljettiin takaisin Pispalasta. 

Laittakaahan testiin! Sillä ilmojen viilentyessä on paras aika tikata portaita (+4°, mahdollisesti vähäistä sadetta).  

Vastaa