fbpx

Avainsana tampere

Ensimmäiset iltarastit

iltarastit

Puolisoni harrastaa suunnistusta ja en ole aikaisemmin päässyt hänen mukaansa iltarasteille, koska teen iltaisin töitä. Nyt lomalla oli kuitenkin aikaa niin, että lähdimme iltarasteille. Mietimme lähdemmekö kolmen vai viiden kilometrin reitille. Puolisoni kysyi, että kuinka paljon olen aikaisemmin suunnistanut ja olenko mä hyvä.

Suunnituskokemukseni liittyvät lähinnä koulussa ja intissä tapahtuneisiin liikuntatunteihin tai kilpailuihin. Kaikki aikasemmat suunnistukset ovat, jollain tapaa olleet tutussa ympäristössä. Olen siis hiihtänyt 20-vuotiaaksi asti kilpaa, joten kotiseudun pururadat ovat tulleet tutuiksi niin talvella kuin kesälläkin juosten tai pyöräillen. Yleensä suunnistukseni olivatkin näiden reittien varrella rastit oli sijoitettu noin 50m päähän tutusta pururadasta. Eli suunnistustaitoni perustuivat lähinnä paikallistuntemukseen ja kovaan juoksuvauhtiin.

No enää ei juosta niin kovaa kuin ennen ja viime torstaina ei oltu tutuissa maastoissa. Ilta vietettiin Leppiojan maastoissa.

iltarastit

Matkalla lähtökolmiolle sovimme, että minä suunnistan edellä ja puolisoni tulee perässä ja katsoo, miten minä edellä touhuan.

Minä lähdin itsevarmuutta uhkuen kerraan karttaan katsoen matkaan ja tietäen minne ollaan menossa. Ensimmäiselle rastille oli tarkoitus mennä metsikön läpi ja polulle/tielle, jonka varressa rasti oli. Olimme matkanneet hetken ja metsittynyt polku/ajoreitti löytyi ja jatkoimme sitä eteenpäin.

”Tuossa oikealla oli tuollainen aita. Tiedätkös missä kohtaa kartalla mennään?” kuuluivat sanat takaani. Olin siis lähtenyt suoraan oikealle lähdöstä ja löysin itsenit tuon teollisuushallin viereiseltä polulta. Onneksi sitä pitkin pääsi sujuvasti myös oikealle polulle. Tässä kuitenkin konkretisoitui se, millaisia aikaisemmat suunnistuskokemukseni olivat olleet. Tutussa maastossa minun ei ollut tarvinut katsoa karttaa kuin kerran ja yleensä tiesin, missä rasti oli. Tämä oli hyvä opetus siitä, että se kartta kyllä kertoo sinulle, jos vain viitsit lukea.

Ensimmäiselle rastille juoksimme metsätietäpitkin ja takaani kuului: ”Missä kohtaa ajattelit lähteä vasemmalle metsään?”. Aloin katselemaan ympärilleni ja vasemmalla oli iso kivi. Lähdin sitä kohti kiersin sen ympäri ja löysin rastin. Puolisoni totesi ”Jos olisit katsellut ympärillesi aikaisemmin, olisi rasti näkynyt tuonne tielle”. Toinen opetus.

Eli katsokarttaa ja katso ympärillesi. Loppu suunnistus menikin mukavasti ja rastit löytyivät suhteellisen helposti. Muutaman kerran alamäessä menin selälleni, koska minulla oli tavalliset juoksulenkkarit ja uusilla poluilla kasvien varret tekivat alustasta todella liukkaat. Voi olla, että joutuu hankkimaan suunnistuskengät ennen seuraavaa kertaa.

Ensimmäisestä suunnistus kerrasta kuitenkin todisteena lopputulososaltani.

Puolessa välissä huomasin, että sykemittari jäi laittamatta päälle, joten ensimmäisen rastin seikkailut jäi piirtämättä kartalle. Mutta muuten suosittelen ehdottomasti kaikille juoksijoille suunnistusta, oheisharjoitteluna. Metsässä juokseminen haastaa juoksuasentoa monipuolisesti. Harjoitus on kaiken lisäksi helppo säätää oman vauhdin mukaan joko PK-lenkiksi tai ottaa vetoja rastien välillä tai tehdä maksimaalinen harjoitus. Suunnistus tekee äärimmäisen hyvää aivoille, koska pitää samalla keskittyä juoksemisen lisäksi karttaan.

Kiitos, kun luit tänne asti! Jos pidit tekstistä voit jakaa sen muillekin sosiaalisen median panikkeilla. Seuraavaan kertaan!

”Hallittua juoksua”

Arttu Peltola